VAASA SAINTS

VAASA SAINTS
lempinen3.jpg
Tervetuloa vaasalaisen liitokiekkoiluseura Vaasa Saintsien kotisivulle

Vaasa Saints Ultimate team r.y. on perustettu vuonna 1999 päätarkoituksenaan kehittää vaasalaista liitokiekkoilua erityisesti nuorten ja naisten parissa. Yhdistyksen eri joukkueet kilpailevat sekä kesällä että talvella Suomen Liitokiekkoliiton alaisissa SM-sarjoissa.

Saints pelaa tällä hetkellä kolmella joukkueella eri sarjatasoilla.

* Juniorit eli 18v ja alle, ovat vuodesta toiseen olleet mitaleilla sekä ulko- että sisäsarjassa. Se kirkkain eli kulta vielä puuttuu. Monet junioreista pelaa myös aikuisten tasolla. Hallisarjassa viimeisin saavutus on SM-hopea. Ulkosarjassa kesältä 2002 saavutuksena oli SM-pronssi kolmen kärkijoukkueen välisen heikoimman maalieron takia. Seuran juniorit ovat vuodesta toiseen myös 18v. maajoukkueen runkopelaajia.

* Naiset pelaavat sekä ulko- että sisäsarjassa SM-tasolla. Ulkosarjaan ei vielä joukkueella ole tarpeeksi omia pelaajia, joten joukkuefuusiot ovat tähän asti olleet pakollisia. Viime kesänä yhdessä Tampereen U.F.O:n tyttöjen kanssa seura oli 5. Hallisarjassa pelattiin omalla joukkueella ja sijoitus oli 7. Molemmat parhaita ei-pääkaupunkiseudun joukkueiden sijoituksia. Naisissa pelaa 18v tyttömaajoukkueen pelaajia ja naisten maajoukkue on kutsunut pelaajia myös naisten maajoukkueleirille asti.

* Miehet pelaavat kesällä SM-sarjaa ja talvella kahden joukkueen voimin I-divisioonaa. Hallisarjassa Vaasan edustusjoukkue on WWW, jossa pelaa lukuisia Saints-pelaajia WWW:n pelaajien rinnalla. Vaasa Saints on kaupungin kakkosjoukkue, jossa peliaikaa annetaan nuorille ja tulokkaille. WWW jäi yhden maalin päähän SM-paikasta. Saints oli I-divisioonan toiseksi viimeinen. Kuitenkin hatunnoston arvoinen suoritus nuorelta joukkueelta. Kesäsarjassa kovasti nuortunut Saints jäi toiseksi viimeiseksi yhdellä voitolla 10 pelistä. Miesten maajoukkueessa on esiintynyt toistaiseksi vain yksi Saints-pelaaja.

Kesäkautta odotellessa:

pasi_liq_3.jpg

Pasi Roimela (oik) puolustaa Espoon Liquidiscin Tuomo Jalovaaraa.
Seuran henkilöt tavoitat vaikkapa sähköpostilla. Mikäli olet kiinnostunut pelaamaan tai haluat muuten vaan lisätietoja, klikkaappa alta linkkiä.

* Vaasa Saints ultimate team r.y. * 
* Rehtiä ultimatea mustissa paidoissa *
* Vuodesta 1999 tähän päivään ja hamaan tulevaisuuteen*